4. Anttilan kestikievari, kestikievari 1910-1944

4. ANTTILAN KESTIKIEVARI Paikallisten talonpoikien ylläpitämä kestikievarijärjestelmä takasi matkustajien liikkumisen, yöpymisen ja ruuan. Liikenteen valvontaverkostona kestikievarit vastasivat osaltaan valtakunnan turvallisuudesta ja niiden hoitoon liittyi monia velvoitteita. Kievarinpito-oikeus annettiin tarjousten perusteella kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Vieremän seudulla kestikievarit pysyivät yleensä kauan samassa talossa, vaikka tarjouskilpailu oli käytävä kolmen vuoden välein. Vieremän seudun kyytilaitokset olivat Valkeiskylässä, Vieremällä (Kumpumäellä ), Salahmilla ja Nissilässä. Noin vuonna 1910 kestikievarinpito siirtyi Valkeiskylän Anttilaan Iirannan Kiiskilästä. Kestikievarin isäntänä Valkeisilla Anttilassa toimi mm.Ville Pehkonen 1923-1928 ja Robert Pehkonen 1929-1934. Kievarimaksujen lisäksi pitäjä sai vuosittain maksun, joka esim. Ville Pehkoselle vuonna 1923 oli 4675 markkaa ( noin 1450 euroa ). Vuosien 1916 ja 1924 välisenä aikana Valkeiskylästä tehtiin yhteensä 1572 kyytiä. Vieraita varten oli Vieremän seudun kestikievareissa esimerkiksi vuosina 1920-1922 varattu kaksi asuinhuonetta ja kolme ulkohuonetta kussakin. Hevosia oli Valkeiskylässä kaksi ( muissa kievareissa yksi ). Kyytejä tuli Valkeiskylässä keskimäärin neljä vuorokaudessa. Valkeiskylän kievarista tehtiin kyytimatkoja Iisalmeen, Runnille ja Vieremälle. Haajaisten talollisten oli suoritettava kyytivelvollisuutensa päivystämällä Iisalmen pitäjän kestikievareissa. Rasitus määräytyi talon manttaaliluvun perusteella. Isäntien oli osallistuttava kruunun määräämiin kuljetuksiin ja talojen vastuulla oli myös tienrakennus ja kunnossapito. Jokaisella talolla oli oma tieosuus, jonka kunnosta se vastasi. Tien kunnon tarkasti nimismies. Kievariajot hoiteli ehkä useimmiten renki, kuten Valkeiskylän kievarissa 1910-luvulla renki Pekka Hoffren. " Aikoinaan kun Anttilan talo toimi kestikievarina, Oulun maantie nousi Kariahon luota Härkömäelle ja laski siitä Anttilan riihen sivuitse kestikievarin pihaan. Tieura jatkui notkon kautta Peltolan ja Kauhalan välistä alas Sepänpuron yli oikealle kaartuen kilometripylväälle 184/16 ja siitä sitten peltojen poikki Luvelahteen." Muisto keisari Aleksanteri I:n matkasta Suomessa 1819 tätä tietä kulkien on säilynyt paikkakuntalaisten hyvässä muistissa. Kievarikaudella Oulun tietä matkaili muitakin ulkomaisia suuruuksia, ranskalaisia ja englantilaisia. Yösijan kysyjiä riitti Haajaisillakin, mm. Kuistilassa yöpyi paljon kulkijoita, vaikka se ei ollut varsinainen kestikievari. Kestikievaritoiminta loppui Vieremällä 1944. ( Sirkka Heiskanen-Mäkelä, Vanhaa Valkeiskylää Muistojen kirja. Jouko Kokkonen, Hajallaan ku Haajaskylä-koossa ku Konolanmäki ) 

KEISARI ALEKSANTERI I VIERAILU Iltapäivällä elokuun 27 päivänä 1819 Venäjän Keisari Aleksanteri I seurueineen, ajurina kuuluisa hovikuski Ilja Baikov, oli matkalla Iisalmen pappilasta ja ruhtinas Dolgorukin muistomerkiltä Koljonvirralta Nissilän kestikievariin, Mattilan taloon. Valkeisilla pysähdyttiin ja vaihdettiin hevosia. Paikalle oli tullut paljon kansaa, läheltä ja kaukaa, Kiuruvedeltä saakka. Keisari sanoi suomeksi "Minä on keisari". Talonpoikaistyttö toi keisarille puulautasella marjoja. Väen paljoudessa taaempana kaksi rotevaa naista kutoi ahkerasti sukkia. Marjoja maistellessaan keisari pani merkille työtään tekevät naiset, kutsutti heidät luokseen ja kysyi " Keitä te olette "? Naiset vastasivat olevansa kihlattuja morsiamia ja tekevänsä parhaillaan myötäjäisiä. Keisari Aleksanteri I toivotti naisille onnea ja antoi molemmille viisi ruplaa morsiuslahjaksi. Kun keisarillinen seurue jatkoi matkaa, kansa huusi "Eläköön". (Lähteet: Gripenberg, Sebastian, Berättelse om Kejsar Alexanders Färd från Nissilä, Gästgifveri till Kajana 1819, Helsingfors 1892; Nervander, E. Keisari Aleksanteri I:n matkat Suomessa, Helsinki 1906; Kähkönen Tero, Liestaipaleen taikka Poankielen kautta, Grano Oy 2019 )