8. Aholanmäki. Vanha asuinpaikka. Piilopirtti. Vainovalkeat. Kiviaitaa kaskeamisen ajalta. Kivikautinen löytö.
8 .AHOLANMÄKI
Vainovalkeita ja varoitustulia on perimätiedon mukaan poltettu Isonvihan aikana Aholanmäellä,
Iimäellä ja Konolanmäellä. Aholanmäellä on ollut myös piilopirtti, yksi tai useampia maakuoppia,
joihin Iisalmen alueelta on paettu vihollista.
Korkea Aholanmäki on ollut asuttu ja viljelty kauan. Mäkeä ja peltoa reunustavat kiviaita
( kaskeamisen ajalta ) ja siellä on jäljellä rakennuksen kivijalkaa merkkinä noin kahden vuosisadan
takaisesta asutuksesta. Asukkaat siirtyivät 1800-luvulla Vanhaan-Aholaan.
Vanhaan-Aholaan liittyvä tarina kertoo, kuinka venäläisiä oli tullut pirttiin, jossa vanha emäntä oli
ollut lapsen kanssa. Muu talon väki oli paennut Aholanmäelle. Venäläiset eivät olleet kuitenkaan
tehneet pahaa vain todenneet " Siinä musikka rotjottamassa" ( Tauno Ahonen ).
Aholanmäen takaa on löytynyt ojaa kaivettaessa sädekiviliusketaltta, joka on Helsingissä
kansallismuseossa. ( Jouko Kokkonen, Hajallaan ku Haajainen-koossa ku Konolanmäki )